Historian havinaa

Olen kuullut jos jonkinlaista tarinaa tilan alkuperästä ja historiasta, mutta itse uskon, että tilan satoja vuosia sitten omistanut hienostoperhe katosi yllättäen eräänä kylmänä marraskuisena päivänä. Tila jäi vailla omistajaa ja huolehtijaa, sillä perheestä ei kuultu enää koskaan. Lähiseudun asukkaat laittoivat liikkeelle huhuja, että perheen isännällä olisi ollut rahavaikeuksia ja ongelmia poliisin kanssa, joten he olivat ottaneet tavaransa ja lähteneet maasta. Enpä tiedä.

Nyt tila on minun omistuksessani ja aion pitää siitä hyvää huolta. Miten tila sitten päätyi juuri minulle? Noh, eräänä päivänä postiluukkuni kolahti ja löysin lattialta kellertävän kirjekuoren, joka oli suljettu punaisella vahasinetillä. Olin saanut vaikka minkälaista roskapostia lähipäivien aikana, joten heitin kirjeen lehtipinoon miettimättä sitä sen enempää. Kuukausien päästä sain vieraakseni sukulaisen, josta en ollut koskaan kuullut mainittavankaan. Kohteliaana ihmisenä pyysin rouvan tietenkin sisään. Hän oli pukeutunut vanhanaikaisesti ja puhuikin vähän kummia. Teetä juodessamme nainen alkoi puhua sinetillä suljetusta kirjeestä ja kysyi olinko mahdollisesti saanut sellaista? Olin kummissani ja vastasin kieltävästi, kunnes muistin saaneeni kirjeen. Mutta siitä oli jo monta kuukautta, olisiko se enää edes tallessa? Ryntäilin ympäri asuntoani, etsien kirjettä mitä ihmeellisimmistä paikoista - kunnes löysin sen. Annoin kirjeen naiselle ja tämän ilme kalpeni. Ihmettelin tietenkin, miksi, sillä ei kirjeessä minun mielestäni ollut mitään ihmeellistä.

Nainen pyysi avaamaan kirjeen pian ja tein työtä käskettyä, vaikka en ymmärtänytkään, miksi kirje oli niin tärkeä. Rikoin sinetin ja otin kuoresta paperinipun. Nostaessani nipun kuoresta jotakin putosi lattialle. Avain? Nostin avaimen ja katsoin sitä kummastellen. Raotin paperinippua ja luin ääneen: "Hyvä Shannon, olette perineet sukunne vanhan tilan ja sen maat.". En päässyt sen pidemmälle, kun nainen pomppasi ylös tuolistaan onnitellen ja hokien kuinka mahtavaa. Olin aivan pyörällä päästäni ja tokaisin vain että ei ole mahdollista. En ollut uskoa silmiäni, enhän minä ollut voinut periä mitään tilaa. Kuukauden päästä jouduin kuitenkin heräämään totuuteen kun kirje vahvistettiin aidoksi ja olin todellakin perinyt sukuni vanhan tilan ja sen maat.

Tässä sitä nyt ollaan, suurimmasta järkytyksestä toipuneena, ja nainen, jonka nimi on Elisabeth, omistaa osan tilasta. Päätimme perustaa arabisiittolan pitkäaikaista haavettani seuraten ja nimeksi tuli Majorithy Arabians, hienostoperheen mukaan. Tilan lisäksi perin monia kymmeniä hehtaareja maata, joista tulivat hevostemme tarhat ja laitumet. Pellot vuokrasin läheiselle maanviljelijälle, koska mitäpä minä kaupunkilaislikka maanviljelystä olisin tiennyt? Sopimuksen myötä mies lupasi meille kaikki tarvitsemamme rehut ja vieläpä erittäin hyvään hintaan. Voisinko onnellisempi ollakaan! Nyt varmaan mietitte, että voisiko paremmin enää mennä, mutta kerronpa että voi! Remonttien yhteydessä jouduimme purkamaan seiniä ja lattioita päärakennuksesta ja eräänä päivänä laatan alta paljastui salainen kätkö jossa oli vanhoja hopeaesineitä ja kultakoruja! Emme tiedä, kenen ne ovat tai kuinka kauan ne ovat olleet piilossa, mutta löytäjä saa pitää - vai mitä?





Ulkoasuja vuosien varsilta



Picture © Al Suwaidi
© Majorithy Arabians 2008-2018, alkuperäinen ulkoasu © M Layouts, ulkoasun kuvat Al Shuail Arabians, ZAD Global & Pexels.com
Tämä on virtuaalitalli  |  This is a Sim Game Stable
Majorithy Arabians